Koirien jalostuksessa ja kasvatuksessa tulisi olla asiat oikeassa tärkeysjärjestyksessä. Useaan otteeseen viikonlopun aikaan painotettiin tärkeyttä näin:
1. Luonne (meidän pitäisi pyrkiä tuottamaan yhteiskuntakelpoisia yksilöitä)
2. Terveys (pyrittävä välttämään periytyvien sairauksien PUHKEAMISTA, kantajia voidaan tarvita rodun jalostusmateriaalin monimuotoisuuden säilyttämiseen)
3. Rodunomaisuus (sisältäen sekä koiran rakenteen ja ulkonäön kuin rodunomaisen käyttötarkoituksen noudattamisen.
Luonteen osalta muistutettiin siitä että koirien tulisi a) olla hermorakenteeltaan sellaisia että niiden kanssa voi liikkua julkisilla paikoilla ja b) kasvattajan vastuuna on myös valita koiran luonteeseen sopivat kodit. Kun kyseessä on vartioimistaipumusta omaavaa, metsästävä ja rotumääritelmän mukaankin omanarvon tuntoinen, itsevarma, pidättyväinen ja rohkea koira, niin eihän silloin voi odottaakaan polskin käyttäytyvän samaan tapaan kuin esim seurakoira-rodut, rakastamalla jokaista vastaantulijaa. Kysymys itseasiassa kuuluukin, onko menty rotumääritelmästä pieleen, jos polski onkin avoimesti vieraisiin suhtautuva ja mielellään vieraita tervehtivä otus?? Kuinka suuri merkitys tässä on todella sillä hihnan toisessa päässä vaikuttavalla ihmisellä? Jos koiraa rohkaisee pienestä pennusta lähtien tervehtimään vieraita, silloin kun ollaan pois oman reviirin alueelta, niin onko koiran luonne "vinoutunut" vai onko kyse vain sosiaalistamisesta johtuvasta käytöksen muutoksesta??
Oman lauman kohdalla olen huomannut selkeän muutoksen vuosien mittaan Alfan kohdalla. Alle kaksivuotiaana sekin oli maailmoja syleilevän ihmisiä rakastava ja meni tervehtimään vieraita ihmisiä. Kahden vuoden jälkeen tuli kuitenkin se muutos jonka jälkeen vieraat ihmiset laskettiin tasolle "EVVVK", paitsi sitten jos kyseinen ihminen joko liittyi läheisesti johonkin polskiin tai muuten mukavaan tilaisuuteen tai muuten tuota ihmistä tavattiin useita kertoja ja lopulta (3.-4. kerralla) hän saavutti vihdoin "hyväksytyn" statuksen, jolloin nähdessä saattoi jopa heiluttaa häntää ja käydä tönimässä rapsutuksia vaatien. Tämä käytös siis muualla kuin kotona.
Kotiin saapuvat vieraat haukuttiin ensin pataluhaksi ja sen jälkeen yritettiin kieputtaa mudassa.. Eli saapuva vieras sai varsin räväkän (ei agressiivista, mutta voimallisen) tervehdyksen kun tutkittiin kuka tämä on ja millä asioilla tontilla liikkuu. Kotona vieraisiin ei koskaan suhtauduttu täysin välinpitämättömästi, vaan kivaksi luokitellun vieraan syliin yritetään kavuta ja tehdä itsensä "tykö" ja sitten epäilyttäväistä pysyttiin kosketuksen ulkopuolella ja katsekontakti ei katkea hetkeksikään, eli vaarallista vierasta tarkkaillaan joka heti. Tähän koiran suhtautumiseen vaikuttaa enemmän kuin vieraan suhtautuminen koiraan oman kotiväen suhtautuminen vieraaseen. Jos ihmisistä vaistoaa varautuneisuuden, on vieras automaattisesti vaaralliseksi luokiteltu.
Pennut, siis nämä nyt 1,5 vuotiaat otukset, pääsääntöisesti vielä rakastavat muualla liikkuessa kaikkia vieraita ihmisiä, vaikkakin pikkuhiljaa näyttelytuomareiden epäilyttävyys ja Ronksun kohdalla hieman muidenkin pidempään tuijottelu on lisääntynyt ennenkuin pentumainen innostus uudesta kohtaamisesta vie vallan. Uskoisin siis että ajan kanssa tuo pidättyväisyys löytyy näihinkin.
Terveyden osalta oleellisina huomioitavina nousivat esiin mm rodun tarve monimuotoisen geenivalikoiman säilymiseen. Vaikkakin sairauksia tulee toki torjua ja välttää sairastumisen riskiä yhdistämällä kahta altistavan geenin/allielin yhdistämistä, niin entistä vahvempana näen tarpeen mahdollisimman monen yksilön käyttämisestä geenien jatkamiseen edes sen yhden pentueen verran. Polskeissa on paljon puhuttu sukusiitosprosentista (kotimaassa), mutta ei niinkään kiinnitetty huomiota sukukatokertoimeen. Eli jos jalostukseen käytetään vain yhtä koiraa per pentue, on geenistö kohta kovin suppea. Siksi olen varsin onnellinen siitä että Alfakin pääsi jatkamaan sukua, vaikka 2 veljeä oli jo euroopassa pentueet tuottaneet. Tytöistä ei valitettavasti tainnut kukaan lisääntyä? Nina korjannee jos muistan tämän väärin. Samasta syystä olen varsin ilahtunut siitä että useampi Terracotan ja Haran siskoista on ainakin potentiaalisesti lisääntymässä lähivuosina. Toki jälleen kerran huomioiden niin luoteiden kehittymiset (en usko siitä mitään ongelmaa tulevan) kuin terveydelliset asiat. Sairasta yksilöä kun ei tietenkään kannata jalostaa jos tervettä materiaalia vain on käytettävissä. Ja henkilökohtaisesti haaveilen tulevaisuudessa sekä Terracotan että Harzun tuottavan pentueen lisäämään maailman polskien geenipoolia.
Terveyteen liittyvä, mielenkiintoinen toteamus, oli myös se että mutaatioita tapahtuu meissä jokaisessa ihan joka ikinen hetki. Eli tällä tarkoitettiin sitä, ettei koiralla puhkeava sairaus aina ole välttämättä perinnöllinen, sydänvika voi olla huonojen sattumien summa. Epilepsia tai sokeritauti voi olla huonojen sattumien summa, eli ihan aina jos/kun jollain koiralla todetaan joku sairaus, ei tämän koiran sukulinjaa, lähisukua ja pentuetta pitäisi automaattisesti julistaa jalostuskelvottomaksi, vaan ensin tutkia ja selvittää ja sitten vasta tehdä riskianalyysin kautta päätös miten toimitaan.. Ja samaan tapaan kuin olen itse useaan otteeseen todennut, koirien terveydentilaan vaikuttaa, aivan samalla tavoin kuin meillä ihmisilläkin, jopa enemmän kuin geenit, se mitä suuhun pistetään. Valtaosa autoimmuunisairauksien puhkeamisesta kun on riippuvainen ruokavaliosta riippumatta siitä onko sielä se altistava geeni vai ei.
Polskin kohdalla voi sinänsä olla pääsääntöisesti tyytyväinen, rotu on toistaiseksi vapaa useimmista muita rotuja rasittavista perinnöllisistä sairauksista. Ja niin kauan kuin pentueet näyttävät päällepäin mahdollisimman monimuotoisilta sitä monipuolisemmin geenit ja alleelit ovat jakautuneet, eli sitä paremmalta rodun tulevaisuus kaikkinensa näyttää.
