Sivu 1/1

Pola ja Szafir pentue, kesä 2017

ViestiLähetetty: 28.03.2017 15:50
Kirjoittaja Katariina Sarin
Suunnitteilla on seuraava pentue, nartun juoksut ovat todennäköisesti toukokuussa.

Isä: Multi CH, BIS Elzbieta's Szafir

Szafir on vanhaa linjaa edustava jo edesmennyt uros Yhdysvalloista. Sen suvussa ei ole ollenkaan paljon käytettyä urosta Tierzaj-Sybir. Szafir kuoli 9 vuotiaana nenäkasvaimeen. Siltä on tutkittu aikanaan silmät ja lonkat terveiksi, vaikka tuohon aikaan rodulle ei ollut tapana tehdä mitään tutkimuksia. Szafir pärjäsi hyvin sekä näyttelyissä, että maastoissa. Szafirilla oli voimakas vahtivietti. Szafir oli n. 71-72cm korkea.

Emä: EuJW-15, EEJV-15, EEV-15, FI MVA, LV MVA Uncharted Moonstone
Pola on meidän oma kasvatti. Pola on luonnetestattu pistein ++131. Polalta on tutkittu terveeksi silmät, sydän (ultra, auskultaatio +ekg), lonkat (A/A), kyynärät (0/0) ja selkä sekä polvet. Pola on pärjännyt näyttelyissä erinomaisesti, ja sijoittui esimerkiksi viime kesänä Puolan erikoisnäyttelyssä valioluokassa neljänneksi 11 koirasta ja oli parhaiten sijoittunut suomalainen. Polalla on myös voimakas vietti ja sillä on pari ihan kelpoa kisaa alla, mutta loppukausi jäi loukkaantumisen jälkeen kisaamatta kunnon puutteessa. Myös Polalla on voimakas vartiointivietti. Pola on n. 72-73cm korkea.

Yhdistelmän sukusiitosprosentti on 9 polvella 4,7%.
Pennuista odotamme ulkomuodoltaan tyypillisiä, vanhan linjan koiria joita kehtaa käyttää näyttelyissä. Pennuilla odotetaan olevan myös hyvä vietti maastokilpailuja ajatellen. Oletettavasti pennut perivät myös vartiointiviettiä vanhemmiltaan.

Pentujen hinta on 1500€ + 200€. 200€ palautetaan kun koira on tutkittu silmiltään ja sydämeltään terveeksi yli kaksi vuotiaana. Pentujen mukana saa kasvattajien tuen niin arkeen kuin harrasteisiin ja kivan harrastajaporukan. Toivomme pennuille harrasteista innostuneita koteja.

Yhteystiedot:
Kennel Uncharted
Jussi 045 878 2440/ jussi.sarin@gmail.com
Katariina 050 434 4345/ katariina.sarin@gmail.com

Re: Pola ja Szafir pentue, kesä 2017

ViestiLähetetty: 08.05.2017 11:20
Kirjoittaja Katariina Sarin
Pola on eilen siemennetty ja pentujen odotetaan syntyvän kesäkuun viimeisenä päivänä.

Re: Pola ja Szafir pentue, kesä 2017

ViestiLähetetty: 14.07.2017 13:53
Kirjoittaja Katariina Sarin
Pentue syntyi 8.7., kaksi potraa poikaa. Toinen mahdollisesti vapaana oikeaan kotiin.

Re: Pola ja Szafir pentue, kesä 2017

ViestiLähetetty: 24.08.2017 11:46
Kirjoittaja Katariina Sarin
http://chartpolskipuppies.blogspot.fi/2017/08/6-weeks.html?m=1
Pojat on nyt 6 vkoa. Toinen vapaana aktiiviseen kotiin. Molemmat jahtaa innokkaasti ja ovat kaikin puolin reippaita. Pojat tavattavissa SM-maastoissa Jumesniemellä 26.8.